ESITTELY
Olen kasvatustyötä aloitteleva 24-vuotias koiraharrastaja. Ammatiltani olen sairaanhoitaja. Asun avomieheni Rikun kanssa omakotitalossa Lahdessa. Harrastan koirien kanssa touhuamista ja rokki-rallia. Koirat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Ensimmäisen ihan oman koiran hankin vuonna 2004, jolloin kotiimme saapui pieni musta nallekarhu, kovasti nimeä pennulle yritimme keksiä. Kokeilimme kaikenlaisia nimiä, mikään ei tuntunut sopivalta, joten jätimme nimen keksimisen siltä illalta. Seuraavana päivänä nimen keksiminen jatkuin, vieläkään ei sitä oikeaa nimiä tuntunut löytyvän, jätimme nimen keksimisen taas vähäksi aikaa, jotenkin sitten ajan kuluessa sinä päivänä aloimme kutsua pentua Nalleksi. Emme enää sen päivän jälkeen nimeä miettineen, se oli vaan Nalle. Nalle on tyttö, vaikka nimestä päätellen voisi olla Poika. Nallen kanssa ollaan harrastettu Tokoa, Haku treeneissä kerittiin käymään pari kertaa, jotka kuitenkin jäi kesken Nallen tiineyden takia. Nallen ensimmäinen pentue syntyikin tänä keväänä. Nallen sulhona oli komea Viksalan Boggi "Juti". Nalle synnytti 3 poikaa ja 3 tyttöä. Perheemme kasvoi pienellä pennulla 2007 Kesällä, joukkoomme saapui pikkuinen riiviö Ronja, joka tottelee myös hyvin nimeä Rontti, oikealta nimeltä Miikolan Safiiri. Rontti nimi tulee siitä, että Ronja oli pentuja oikein pikkuinen riivelö-tuhooja, rakasti yli kaiken kenkiä ja niitä tulikin sitten tuhottua muutama kappale. Vieläkin pieniä jekkuja Ronja emännälle tekee. Toinen Nallen pentue syntyi tänä keväänä 2008, jossa niinikään 6 pentua, joista 2 urosta ja 4 narttua isänä Kirpa´s Arrimurri "Remu".
Kennelnimi minulle myönnettiin kesällä 2006. Kasvatan lapinkoiria kennelnimellä Vanilla`s Honey. Kasvattajan peruskurssin olen käynyt keväällä 2005. Kasvattajasitoumuksen olen allekirjoittanut syksyllä 2005. Olen kennelliiton, lappalaiskoirat ry:n ja Päijät-Hämeen lappalaisten jäsen. Lapinkoiria aion kasvattaa pienimuotoisesti kotikennelissä. Tärkeitä asioita kasvatuksessa pidän koiran terveyttä, rakennetta ja luonnetta. Kaiken kruunaa, kun yhdistelmä miellyttää myös minun silmääni ulkomuodollisesti. Tulevaisuudessa on suunnitteilla pentueita. Seuraava pentue on suunnitteilla sijoitusnartulleni Tuiskulle, ajankohta on vielä avoin. Kasvatan koirat perheen keskuudessa, lämmöllä ja rakkaudella.